Raikas rettiisisallaatti ja sitruunaista lohta

6/16/2013












Tässä kaksi oivaa reseptiä joita lämpimästi suositelen nyt tulevan juhannuksen syömingeiksi.  Sitruunaninen lohi sulaa suuhun ja retiisisalattissa on sopivassa suhteessa makeutta ja potkua kun viinirypäleet, retiisit ja valkosipuli kamppailevat jugurtin herruudesta. NAM!
Sain onnekseni syödä oman osani näistä ja monista muista herkuista Vihreässä talossa jonka taitavat Isäntä ja Emäntä ovat nämä reseptit loihtineet. Kiitos että sain jakaa ne!


Sitruunainen Uunilohi

lohifile
mustapippuria
raastettua inkivääriä
reilusti silputtua korianteria
viipaloitua sitruunaa ja limeä 
tuore silputtu chili
suolaa

Sivele suola, pippuri, inkivääri, korianteri ja chili lohen päälle ja aseta paistospussin sisään ja pussi uunipellin päälle.
Asettele pussin sisällä olevan lohen päälle sitruunat ja limet vuorotellen. Lisää pussin sisään tilkka vettä tai valkoviiniä. Sulje kypsennyspussi. 
Paista lohta uusissa noin 30min. 180 asteessa.
Muista huomioida kypsentäessä kalan paksuus ja lihan tiiviys.
Kun pussi on pullistunut, sen sisään on muodostunut höyryä. Kypsyminen tapahtuu nopeasti, noin 5 minuutissa.

Avaa pussi ja lusikoi kypsä lohi lautaselle. 
Tarjoile salaatin kanssa.




Pinkki Retiisisalaatti

1 rasia tummia kivettömiä viinirypäleitä
Iso nippu retiisiä
valkosipulia (reilusti, mutta oman sietokyvyn mukaan)
200g turkkilaistajugurttia
maldon suolaa 
mustapippuria

Halkaise pestyt viinirypäleet kahtia ja raasta retiisit ja pilko valkosipuli pieniksi.
Sekoita kaikki aineet keskenään. Tarkista maku. Joukkoon voi halutessaan vivahteeksi lisätä hunajaa ja sitruunan mehua. 


2 kommenttia :

  1. Retiisisalattia, tai Kesämähnää kuten meillä sanotaan, on tehty monesti ja se on HYVÄÄ. Suosittelen lämpimästi. Paras retiisiresepti ikinä.
    Mun oman maan retiisit on aika karvaita ja joskus lisään hippusen hunajaa makua pyöristämään.

    VastaaPoista
  2. Kesämähnäksi tai kesämössöksi tuota meilläkin Vihreän talon jäljiltä on aina kutsuttu. Ihan parasta grillailun lisukkeena kesällä!

    VastaaPoista

Kiitos Ihanasta kommentistasi!

 

URBAANI LUSIKKA All rights reserved © Blog Milk