1

Kanafileet ja kesäkurpitsapasta

8/20/2015


Tässä edellisen postauksen kesäkurpitsalisuke vielä itse teossa.
Todella hyvää ja terveellistä.
Valmista kesäkurpitsa tämän ohjeen mukaan ja paista kylkeen kanafileitä. 
Päälle hiukan pähkinöitä ja yrttejä. 

0

Kesäkurpitsalisuke


Tätä höylättyä kesäkurpitsaa on mennyt tänä kesänä PALJON!
Olen tarjoillut sitä salaattina, kesäkurpitsapastana, lisukkeena, tacojen välissä jne.

Ja ohje on helppo kuin mikä!

Kesäkurpitsalisuke

1 kesäkurpitsa
tuoreita yrttejä kuten persilja, korianteri ja thaibasilika
(jokaista silputtuna noin 2rkl)
0,5dl valmista raikasta itämaista kastiketta.
1tl pinnalle seesaminsiemeniä



Raasta kesäkurpitsa julienne höylällä ohuiksi suikaleiksi ja laita kulhoon.
Silppua yrtit ja sekoita ne kesäkurpitsan kanssa keskenään.


Kaada valmis kastike kesäkurpitsan joukkoon ja sekoita nostellen. 
Anna maustua 10 min.
Aseta tarjolle ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.



0

Raikas itämainen kastike


Nyt seuraa kokeilemisen arvoinen salaatinkastike! 

Raikas itämainen sallatinkastike

3rkl oliiviöljyä
1rkl omenaviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1rkl kalakastiketta
1 rkl vaahterasiirappia
2tl sitruunaruohotahnaa
1tl inkivääritahnaa
1tl suolaa
1tl rouhittua mustapippuria

Mittaa aineet kulhoon ja sekoita lusikalla. 




0

Haloumi-melonisalaatti


Välillä tekee mieli jotain raikasta ja suolaista samaan aikaan. Tällä kertaa siitä mieliteosta syntyi super nopea ja helppo salaatti. 


Haloumi-Melonisalaatti

3 viipaletta cantaloupemelonia 
(tähän käy myös vesi-ja hunajamelooni)
3 viipaletta pannulla paistettua haloumia
1 rkl paahdettuja kurpitsansiemeniä
2rkl tuoreita yrttejä


Viipaloi meloni. 
Ruskista haloumin viipaleet pannulla.
Asettele melonit ja haloumi lautaselle lomittain. 
Paahda pannulla kurpitsan siemenet.
Ripottele tuoreita yrttejä ja kurpitsansiemenet melonien ja haloumin päälle.

0

Pinaattiletut ja supersmoothie!

1/12/2014




Vihdoin pitkä odotus palkittiin ja lumi saapui tänne pohjolaankin! Lapset lähtivät isänsä kanssa pulkkamäkeen ja minä jäin vuorostani kehittelemään ensimmäisen talvipäivän sunnuntaille sopivaa iltaruokaa.
Kaapissa oli lojunut muutaman päivän tuorepinaatti rasia joka oli alunperin ostettu smoothieita varten. Jostain syystä se oli jäänyt käyttämättä joten päätin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa pinaattilettujan tekoa. Vehnätön kun olen niin tein letut gluteenittomana. Halusin tehdä reseptistä hiukan juhlavamman, joten voita ja kermaa ei nyt säästelty. Näiden pinaattilettujen maku tempaisee mukaansa!

Jotta päivä pysyisi balanssissa, syntyi jälkiruoaksi smoothie joka myös sisälsi itsessään rautaa sekä muita vitamiineja.

Juhlavat pinaattiletut (gluteeniton)
n. 70kpl / pieniä lettuja

150g tuoretta pinaattia nopeasti ryöpättynä.
3 luomukananmunaa
2dl luomukermaa
8dl luomu vanhanajanmaitoa
50g sulatettua luomuvoita
2tl maldon suolaa
1rkl luomu intiaanisokeria
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1dl hasselpähkinäjauhoa
5dl gluteenitonta jauhoseosta

Paistamiseen luomuvoita.

Sekoita kaikki aineet sekaisin blenderissä kunnes pinaatti on hienontunut tarpeeksi pieneksi silpuksi. Anna taikinan turvota hetki.
Paista lettupannulla keskilämmöllä luomuvoissa molemmin puolin noin pari minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Tarjoile esim perinteisen puolukkasurvoksen kera!



Rautainen smoothie / n. 4 annosta

1 iso nippu persiljaa
1 lime
3cm pala tuoretta inkivääriä
200g omenaa
2 avokadoa
200g tuoretta ananasta
1 banaani
1 rkl luomu kookosöljyä
200g mustikoita
4dl luomu aamunsarastus tuoremehua (valio)
Lisäksi  lisäsin joukkoon nestemäistä omega 3 öljyä, opti camua ja pakurikääpä uutetta.

Kuori ja pilko hedelmät. Laita kaikki blenderiin ja anna käydä kunnes seos on sileää. Lisää tarvittaessa vettä mikäli seos on liian sakeaa.





6

Mausteinen kurpitsakeitto

11/18/2013




Innostuin ruokakaupan heviosastolla nostelemaan kolmea lajia kurpitsoja kärryyni. Matkalla kassalle mietiskelin mitä niistä tekisin tai lähinnä kuinka ne maustaisin.  Ensin ajattelin vain paahtaa kurpitsat uunissa ja jossain vaiheessa mietin jo kurpitsapiirakkaa. Aikaa oli kuitenkin tälläkin kertaa niukasti, sillä kun kello viisi seisot kaupan kassalla, niin jälkikasvu alkaa olla jo suht nälkäinen. 
Siispä päädyin sosekeittoon jonka saisin alle tunnissa valmiiksi.

Mausteinen kurpitsa keitto

kolme pientä kurpitsaa tai kaksi keskikokoista

2tl kanelia
2tl jeeraa
1tl mustapippuria
2tl fenkolinsiemeniä
2tl tuoretta chiliä pilkottuna
2tl korianterin siemeniä
3tl maldon suolaa
4rkl oliiviöljyä
3rkl seesamiöljyä
1rkl sitruunaruohotahnaa
1rkl  tuoretta inkivääriä silpttuna
3 valkosipulin kynttä pieniksi pilkottuna
nippu tuoretta timjamia silputtuna
nippu tuoretta korianteria silputuuna
3rkl vaahterasiirappia
-----------
2dl kermaa
2dl kookoskemaa
vettä


Kuori ja viipaloi kurpitsa paloiksi paistovuokaan. Sekoita kaikki mausteet sekaisin ja lisää ne kurpitsanpalojen joukkoon. Sekoita. Paahda uunissa 225 asteessa noin 25 min.
Laita paahdetut kurpitsat mausteineen kattilaan ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kermat ja vettä tarpeen mukaan (riipuen kuinka paksun tai ohuen keitosta haluat).  Anna  keiton kevyesti  kiehahtaa.


1

Riisisuklaa

11/15/2013




Riisisuklaa
150g sulatettua kaakaovoita

2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

1dl  raakakaakaojauhetta

2 rkl kotimaista luomu hunajaa

1 rkl lucuma

2tl  luomu vaniljajauhetta

1 tl laadukasta suolaa

3 dl Luomu puffattua riisiä
2dl luomu puffattua hirssiä
0,5 dl kuivattuja luomubanaanilastuja
3rkl  kuivattuja luomu hunajapäällysteisiä muroja
vaahterasiirappia oman maun mukaan makeutukseksi


Sulata voi ja sekoita siihen kaakao, hunaja, lucuma, vanilja ja suola. Sekoita loputkin ainekset mukaan puulastalla. Makeuta lopuksi vaahterasiirapilla kunnes maku on sinulle sopivan makea. Lusikoi sopivan kokoisia annoksia muffinssivuokiin ja laita jääkaappiin jähmettymään. Voit tarjoilla näitä myös jäätelön kanssa.
 

URBAANI LUSIKKA All rights reserved © Blog Milk